tiistai 26. huhtikuuta 2016

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Megatärsky messut








Kohtaaminen Genelecilla oli hyvä ja heti rupesivat kertomaan tuotteista.
 Esittelivät heidän kaiuttimiaan.  
 Esittelypöydällä oli esitteitä ja genelecin oma kassi


 






R-kioskin kohtaaminen ja kontakti ei ollut kovin kummoinen. Kun pöydän luona kun kävi, niin katsoivat vaan. Pöydällä oli esitteitä ja tietoa R-kioskista










Toimi säätiö oli hyvä ja tulivat käytävällä ihan suoraan puhumaan. Kertoivat kesätöistä ja mitä heidän palveluja on. Esittelypöydällä oli esitteitä Toimi säätiöstä

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Myyntitekniikka

AIDA -kaavan ideana on, että myyjä yrittää hallita asiakasta myyntikeskustelun aikana selvän kaavan mukaisesti. Myyjän ensimmäinen tavoite on herättää asiakkaan huomio. Tämän jälkeen tavoitteena on saada asiakas kiinnostumaan tuotteesta. Mielenkiinto olisi saatava muuttumaan ostohaluksi, ja lopulta asiakas olisi saatava ostamaan tuote
 -Huomio
 -Mielenkiinto 
 -Ostohalu 
- Toiminta